Archive for the ‘Laukut’ Category

Stressi ohitse

Posted on February 10th, 2012 by Fee-  |  2 Comments »

Opinnäytetyö, jonka takia uhrasin vapaa-aikani, terveyteni ja yöuneni on nyt valmis. Viimeisetkin voimat vuodatin kirjallisen tekoon, joka oli huomattavasti pahempi, kuin itse töiden teko.. Mutta, tälläistä sitä syntyi (kuvat ei taas kovinkaan laadukkaita, lisää valoa kiiiiitos):

Aiheena oli siis kenkä- ja laukkumallisto puuta ja mokkaa. Näitä aloitin suunnittelemaan ja kaavoittamaan jo joulukuussa, mutta kun olin loman takia pois, aikaa oli vähän vähemmän. Mutta valmiiksi sain :D

Kummatkin kengät ja pienempi laukku (tuollainen simppeli clutch, näkyy vähän kehnommin) on poromokkaa, aivan ihanan pehmoista, jota olen aiemminkin käyttänyt. Tuo punainen laukku on haljasta, kun mokka ei välttämättä ole ihan paras vaihtoehto arkikäyttöön laukulle :)

Korot kengissä visakoivua, jotka tein alusta lähtien itse. Puu oli ihan puuhalon muodossa, josta sitten sahailin sopivan mittaiset palat ja aloin laasaamaan..

Tässä oltiin vielä aika alkuvaiheessa :D Mutta kärsivällisyys palkittiin, niistä tuli imo kivat. Hiomisen jälkeen vahasin ne vielä pähkinän värisellä puuvahalla. Tykkään :)

Nilkkureissa 4 cm platform, n. 10 cm korko, mukavat kävellä. Avokkaissa parin sentin platform, korko n. 7 cm. Punainen laukku tuommoinen perus arkilaukun kokoinen, mahtuu kaikki tarpeellinen, pikkulaukku taas suht tilava clutch.

Olen tosi tyytyväinen koko settiin (paitsi kirjalliseen) ja sainkin näistä kolmosen, joka on siis maksimi. Jee! :D Ja eipä tarvi enää stressata.

 

Kirpparilöydöksiä

Posted on November 3rd, 2011 by Fee-  |  2 Comments »

Tykkään kierrellä kirppiksiä, mutta olen aika tarkka siitä, mitä kotio sieltä tuon. Useimmiten metsästän kenkiä ja laukkuja (nahkaisia). Viimeaikoina on käynyt hyvä tuuri, on löytynyt monenmoista kivaa :) (itseasiassa nämä on kyllä jo pari kk vanhoja löydöksiä..)

Tuo väri on niin ihana! Enkä edes tykkää punaisesta kauheasti.. :D Laukku oli aika huonossa kunnossa, mutta putsasin sen, tein siihen nahasta vuorin, suulinjaan leveän kantin ja uudet hihnat. Tuohon saa mahdutettua kyllä paljon tavaraa :)

Sitten.. Löysin ihanan väriset saappaat, juuri oikeassa koossa, mutta en osaa käyttää saappaita ja nuo olivat jotenkin.. ei-sopivat. Varsi ei oikein istunut ja en vaan osannut käyttää niitä. Joten tuumasta toimeen…

… ja tuloksena kivat nilkkurit :) Olen ehdottomasti enemmän nilkkurityttö ja nyt noille tulee kyllä enemmän käyttöä. Tuo väri <3 Varren lyhentämisen lisäksi laitoin puolipohjat, uudet korkolaput ja madalsin vähän korkoa. Vajaan sentin madallus vaikutti tosi paljon käyttömukavuuteen :)

Nude mokkalaukku

Posted on October 8th, 2011 by Fee-  |  No Comments »

Ahh, ensiksi täytyy hehkuttaa tuota ihanaa nahkaa. Tuo on nudea poromokkaa, niin ihanan pehmeätä ja kaunista.. Pakko vissiin tilata lisää, ehkä jossain muussa värissä.. Tuo nude on niin kaunis, mutta ei raaski ihan arkikäyttöön ottaa :D

Ihan simppeli laukku, käy clutchina ja olkalaukkuna. Olkahihna siis irroitettava, hopeista ketjua jonka sisään pujotettu samasta nahkasta suiru. Ketjun ostin ihan askartelukaupasta. Sisävuorikin on nahkaa, suunnilleen saman väristä kuin tuo päällinenkin. Samaan tyyliin tehty kuin tämä laukku, mutta tämä on vähän pienempi/matalampi.

Tykkään tuosta laukusta, mutta käyttöön en ole vielä raaskinut ottaa.. Ehkä sitten juhliin, kesällä ehkä joskus jopa arkeenkin. Täytyy vaan välttää esim. tummia farkkuja, ettei irtoa väriä tuohon.

Kuvat eivät kyllä ole parhaimmasta päästä – en vaan saanut vangittua tuota laukkua hyvin kuvaan :/ Ehkä olisi pitänyt ottaa kuva olalla ja kädessä, antaisi ehkä paremman kuvan (tuo on tosi pehmeä, mutta ei semmonen liian lörppö), mutta ei ollut ketään valokuvaajaa lähettyvillä sillä hetkellä.

Olkalaukku

Posted on May 22nd, 2011 by Fee-  |  No Comments »

Tein umpisaumalaukun näyttönä simppelin, harmaan olkalaukun. Siitälähtien se on olalla paljon roikkunutkin :)

Laukku on taas aitoa, pehmeää nahkaa, vuoria myöten. Hihna on tuollaista paksua narua, idean sain vanhasta tuunausprojektista, jossa käytin rikkonaisen hihnan korjaukseen tuota. Itse suunniteltu, kaavoitettu ja tehty, tosiaan näyttötyönä :)

Kertoo vähän koosta ^^ Ei kauhean suuri, mutta kaikki tarpeellinen mahtuu. Just semmonen kun tarvinkin :)

Työkalupussi

Posted on April 10th, 2011 by Fee-  |  No Comments »

Tätä en vissiin ole esitellytkään vielä.. Koulussa tehtiin työkalupussit, itse käytän tätä käsityöpussina :) Ei tule sakset ja puikot läpi.

Taas olisi parit kengät valmiina, mutta yhtiä en muistanut kuvata ennen uudelle omistajalle viemistä, toisia en ole vielä lunastanut koululta.. Täytyy siis ryhdistäytyä taas ^^

Back in business.

Posted on September 22nd, 2010 by Fee-  |  No Comments »

Pahoittelen hiljaisuutta. Ärsyttää niin paljon, etten ole “ehtinyt” päivitellä.. On ollut hieman muuta mielessä, kesä meni töitä tehden jne. Mutta nyt on ainakin postausaiheita tiedossa rutkasti :D

Voisin siis aloittaa sienilaukkuni esittelyllä!

Itse suunniteltu, kaavoitettu ja tehty. Koulussa piti tehdä raakareunainen laukku (saumat ovat vähän niinkuin ulospäin), päätinpä tehdä sitten sienilaukun..  Aitoa nahkaa, vuorikin tällä kertaa nahkaa. Mitoitettu miniläppärille, lompakolle, puhelimelle ja avaimille :D

Ja koska olin vähän sienissä, tuunasin laukulle kaveriksi kengät..

Unohtakaa mad photoshop skillz .. Mutta kuitenkin, vanhat, pitkät Palmrothin saappaat saivat hieman uuden lookin. Sienet ulkosyrjällä, takana sirkat, joissa nauhoitus. Lyhensin roimasti varttakin. Harmi ettei ole kuvaa nuo jalassa :<

Joku päivä olen vielä niin sienissä, että juoksen tuolla kylillä nuo jalassa.

Jättilaukku

Posted on April 9th, 2010 by Fee-  |  3 Comments »

Meillä oli koulussa laukkukurssi, tälläisen sain itse aikaan. Suunniteltiin, kaavoitettiin ja valmistettiin ihan itse laukut, kukin omanlaisensa. Tällä on kokoa varsin reilusti, mahtuu vähän enemmänkin tavaraa sisälle :D

Oli kiva tehdä täysin omiin tarpeisiin laukku, vuorissa on esim. miniläppärilleni ihan oma, mitoitettu tasku :D

Nyt ompelukoneen ääreen –>

Perjantaivapaa

Posted on February 19th, 2010 by Fee-  |  3 Comments »

Meillä olikin tämä päivä koulusta vapaata, joten tulin jo eilen kotikotiin. Tänään lähdin jo aikaisin kaverin kanssa kirpparikierrokselle ja tein kivoja löytöjä :) Löysin kivat verhot (valkoinen tausta, hennolla vaaleanvihreällä ja keltaisella isoa kukkakuviota) joista en nyt saanut kuvaa kun ne ovat pesussa. En vielä tiedä käytänkö ne verhoina vai kankaana, sen näkee sitten :) Lisäksi löysin Fidasta -50%-päiviltä bootsit! Ne pitää putsata ja huoltaa ennen käyttöönottoa, otan sitten varmaan niistä kuvaa. Ihan vaan siksi, että ne on hienot.

Nämä kaksi päivää on ollut kyllä kenkälöytöjen aikaa. Löysin niiden kirpparibootsien lisäksi meidän varastosta huopatossut (!) ja mokkaiset talvisaappaat sekä mummolasta löysin nahkasaappaat, nilkkurit ja matalakorkoiset avokkaat. Aivan ihanaa, kuudet kengät! Ensiviikolla meillä on kenkien korjausta, saan noi kaikki kuntoon ja varmaan otan jonkinsortin kuvia. Olen niiiiiin innoissani, vaikken tiedäkään mihin noi kaikki kengät oikein tungen.

Mutta takaisin käsitöihin.. Viime viikonloppuna tein poikaystäväni miniläppärille suojuksen. Harmi vaan, se oli liian pieni ;D Teen uuden kunhan ehdin.

Tässäkin esiintyy taas Tux. Voisin ehkä hiljalleen rajoittaa näiden Tux-juttujen tekemistä.

Kohta voisin hipsiä kohti äidin verhovarastoja kauniiden kankaiden perässä.. Mulla olisi pari päällystettävää juttua joihin tarvitsisin nättiä kangasta, mutta niistä lisää myöhemmin.

ps. Muistakaa kaikki, että Are you feeling fashionable?-blogissa on arvonta :)